Olemme nelihenkinen perhe, 2 pientä lasta, ja tämän lisäksi perheeseen kuuluu 3 labradorinarttua, 2 shetlanninponia sekä kissa. Opiskelen itse sairaanhoitajaksi. Suoritin kasvattajan peruskurssin 2015. Olen allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen ja kennelnimi Asterblix myönnettiin minulle 2016. Olen Suomen kennelliiton, Labradorinnoutajakerhon, Länsi-Uudenmaan koirayhdistyksen sekä Suomen palveluskoiraliiton jäsen. Nyt 2019 olen ensimmäistä kautta mukana Länsi-Uudenmaan koirayhdistyksen hallituksessa. Kuulun myös Acanan kasvattajakerhoon sekä Agria Breeders Clubiin. 

 

Ensimmäinen labradori Sissi tuli taloon tammikuussa 2011. Olemme harrastaneet ja kokeilleet vähän erilaisia lajeja koiriemme kanssa, näyttelyt, NOME, MEJÄ, VEPE, rally-tokoa sekä vähän TOKOa. Mieheni käyttävät myös koiriamme käytännön metsästyksessä. Muuten koirat ovat pääasiassa meidän rakkaita perheenjäseniä. Kasvatustyössä pyrin kasvattamaan hyväluonteisia, terveitä, hyvärakenteisia koiria unohtamatta labradorin metsästysominaisuuksia. Toisin sanoin pyrin kasvattamaan sellaisia pentueita joista itse ottaisin mielelläni pennun.